9.9.2017

Hiljaisuudesta takaisin

En minä huomannut, että kirjoittaminen jäi, kevät vain tuli ja elämä sieppasi mukaansa. Olen kyllä kirjoitellut välillä jotain pientä, mutta kesä on aikaa, jolloin en ehdi tai tahdo, tai muiden selitysten turvin olen vain kirjoittamatta.

Elämä huojahtelee hurjaa vauhtia kohti syksyä. Vähitellen asettaudun koneen ääreen ja naputtelen tarinoita. Sillä välin kun odottelen inspiraatiota (jota on turha odottaa, se tulee kun istuu koneelle ja kirjoittaa), tutkin historiaa.

Olen aina rakastanut historiaa, ehkä pitäisi kirjoittaa historiallinen romaani. Muutakin mukavaa mielenpäällä on tulevan talven varalle, mutta aika näyttää toteutuvatko nuo suunnitelmat ja missä muodossa.





10.4.2017

Editointia editointia

Puolivälin yli, väkisin vääntäen. Miksi kirjoittaessa tulee aina kohta, kun tekisi mieli vain unohtaa koko kirjoittaminen, poistaa tekstiin liittyvät tiedostot koneelta ja leikkiä, ettei koskaan aloittanutkaan.

Olen siis jumissa, ollut jo useamman päivän. Hakkaan päätäni seinään, olen tyytymätön kaikkeen mitä kirjoitan, näen kokonaiskuvan, mutta kirjoittaessa se karkaa ja saan aikaan pelkkiä plaa plaa lillukanvarsia.

Kokonainen kirja on vaikea hallita yksikkönä, pitäisi jakaa pienempiin osiin. Keskittyä lukuihin, koko kirjan sijaan. Päättää mistä luku alkaa, mihin loppuu ja mitä HALUAN luvussa tapahtuvan. Ja kirjoittaa asiat tekstiksi.

Kun istun koneelle, näen pelkkää tyhjää. Vaikka olisin kirjoittanut listan asioista, jotka haluan liittää tekstiin, pää humisee kuin lehdetön metsä kevättuulessa.

Pelkään laittaa tekstiä sivuun. Tiedän että se on käynyt liian tutuksi ja osa sen huonommuutta johtuu tuosta tuttuudesta, mutta jos nyt siirrän tekstin hautumaan, en palaa sen ääreen ehkä koskaan. Koneeni on täynnä hienoja alkuja, mutta vähemmän upeita ehyitä ja kokonaisia tarinoita.

Joten jatkan pakertamista, vaikka ryppy kulmien välissä syvenee, ahdistaa ja turhauttaa. Pelottaa, saanko kasaan kokonaista tarinaa. Kannesta kanteen kirjoitettua kirjaa.

Jotain hyötyä näistä päivistä on, sain suorittua melko ison rankaläjän tulevaa haketusta varten. Fyysinen raskas työ tässä kohtaa tuntuu lohdulliselta, jos en saa kirjoitettua, saan sentään aikaan edes jotain.

Rankaläjän oikomisen lisäksi olen kuljeskellut tonttia edes takas ja ympäri. Pihasuunnitelma alkaa hahmottua. Olen sekä innoissani, että peloissani senkin suhteen. Kun aloittaa jotain suurta, on hyvin epävarmaa saako suunnitelman toteutettua, sellaisena kuin halusi. Ehkä tuon vuoksi, en ole koskaan aloittanut mitään kovin suurta ja elämäni on ollut varsin pientä.






23.3.2017

Kirjansidonta

Tällainen päiväkirjasta tuli. Kannet ja kirjan sivut värjäsin kahvilla. Kansikuva tulosteen väritin geelikynillä.

 

Etulehdelle halusin kompassin ja pääskyn, koska niillä on merkitystä itse kirjassa. 

Tämän aukeaman näin unessa täysin selkeänä. Koska kaupassa oli vain muumikiiltokuvia, täytyi ruusun kuva värkätä itse. Sivut ovat kahvilla värjättyä tulostupaperia, johon tulostin ensin viivat. 

Muutamia muita kauniita kuvia tein ihan vain omaksi ilokseni.

Seuraava vaihe on täyttää päiväkirja, päähenkilön ajatuksilla. Nyt yritän päättää ja lopullisesti lukkoon lyödä, mistä ja mihin vuoden aikaan tapahtumat saavat alkunsa ja mikä on viimeisen merkinnän päivämäärä.

Mukavaa alkavaa viikonloppua, myrskyn keskeltä. - Satu


21.3.2017

Tiedätkö tunteen

   Kun herää keskellä yötä, eikä uni enää tule. Tarinan hahmot alkavat huudella korviin, "ei sitä noin pitänyt kertoa, vaan näin." Ensin yrittää kääntää kylkeä, tyynyn vilpoista puolta. Ja lopulta, kun ei ole vuoteen vieressä kynää ja vihkoa antaa periksi ja antautuu kuuntelemaan, mitä heillä on kerrottavaa.

- Minä en asu siellä, vaan täällä, tällaisessa asunnossa, seuraa minua.
   Ja minä seuraan, katselen ympärilleni ja nyökkäilen, niin juuri. Tämän takia hän halusi että näen asunnon.

   Viime yönä, koko tarina henkilöitä lukuun ottamatta heitti melkoista kuperkeikkaa. Viideltä nousin, keitin kupin kaakaota ja tein sämpylän, kirjoitin ylös kaiken, mikä oli päässäni pari edellistä tuntia pyörinyt. Sen jälkeen menin vielä vuoteeseen, kirjoitin puolituntia ajatuksiin ilmestyviä kuvia, ennen kuin sain heiltä viimein luvan nukahtaa.

   Kun heräsin tiesin mitä minun täytyy tehdä, kirjoittamisen lisäksi. Näin hyvin selkeän kuvan unessa. Päiväkirjan, päähenkilöni päiväkirjan. Tiedän etten löytäisi sopivaa kirjaa viikossa tai kahdessa, joten se on tehtävä itse. Onneksi olen muinoin käynyt käsi-ja taideteollisuuden joten kirjan sidonta onnistuu.



Nyt siis sidon päiväkirjan, ja täytän sen päähenkilöni ajatuksilla, muistoilla ja toiveilla. 

Joskus kirjallinen työ, on kaikkea muuta kun kirjoittamista.




18.3.2017

Alkuun en uskaltanut kertoa

Olin päivittämässä blogia jo alkuviikosta, mutta hillitsin mieleni. Oli kyse ensimmäisestä päivästä. Nyt päiviä on takana neljä, joten uskallan hiiskahtaa asiasta. Olen käynyt tekstiä läpi 10 000 sanan päivävauhtia. Joten koko tekstin läpikäynti vienee viikon.

Tämän jälkeen kirjoitan vielä muutaman puuttuvan kohdan ja tarkastan kokonaisuuden "toimivuuden" jotta voin antaa kirjan parille "kirjastoihmiselle" luettavaksi. :) Mikäli tarina heitä kiinnostaa.

Tuon jälkeen joko, teen taas korjauksia tai tarjoan lukuelämystä kirjoista kiinnostuneille koelukijoille.

Tuntuu oudolta ja hyvältä, että projekti alkaa olla yksin pakertamisen osalta loppusuoralla.

14.3.2017

Päivä kuvina


Maanantai oli tasaisen sumuinen päivä, maailma näytti kadonneen piha-aidan takaa. Aamuni aloitin kuten aina, kupillisella kahvia. Usein keitän myös puuroa. Sen jälkeen asetuin koneelle ja editoin hetken, kunnes keksin että on kylmä. Hain puita ja laitoin tulet leivinuuniin. Kääntyessäni leivinuunin edestä, huomasin että astiat täytyy tyhjentää koneesta. Sitten palasin koneelleni, mutta pääni tuntui tyhjenneen, joten turvauduin kirjoitus oppaaseen, kynään ja paperiin. Sen jälkeen työ taas imaisi mukaansa niin, että melkein unohdin syödä. Illalla vielä juttelin sekä paprikan taimille, että kissoille, loikoilin tv:n ääressä ja pelasin facebook pelejä. 

Sellainen oli maanantai




13.3.2017

Aina kun kirjoitan

Opin jotain uutta. Joka kerta, joka tarinan yhteydessä.

Usein tuntuu siltä, että harpattuani seuraavalle portaalle, ihmettelen, miksi en ole ymmärtänyt tätä aiemmin? Muistan kuinka joku, on maininnut asiasta, tai olen lukenut siitä jotain, mutten ole sisäistänyt asiaa.

Sitten, yks kaks sisäistän ja kirjoittaminen tuntuu himpun verran järjellisemmältä, tunnen hetken verran lievää iloa. "Tämän kun ymmärsin, ehkä nyt saan tekstin valmiiksi."

Olen nyt käynyt läpi NaNoWriMo:n aikana kirjoittamani kirjan kahteen kertaan. Tänään laitan pillit pussiin editointi Vol. 2. osalta.

Ei kirja ole valmis, ei likikään kustantamolle lähetys kunnossa. Huomenna aloitan seuraavan vaiheen. Nyt kun tarina viimein alkaa olla kutakuinkin kasassa, ontuvat kohdat tarkennettu, osa poistettu, osaa paksunnettu, on aika kirjoittaa puhuvat päät ja kaikkien päiden kaikki ajatukset ylös.

Aiemmin olen puurtanut kirjaa aina luvusta 1 eteenpäin, pyrkinyt liian täydelliseen lopputulokseen liian varhain. Tuosta johtui, että puolivälissä jos huomasin että punainen lanka katosi, en pystynyt korjaamaan alkua. Olin kirjoittanut henkilöt ja tapahtumat liian tarkasti valmiiksi, jotta olisin enää osannut muuttaa niitä.

Tarinat jäivät ontuviksi, kesken, tai julkaistiin hutaistuina.

Tällä kertaa kirjoitan kaikkien kaikki ajatukset esiin. Kirjoitan massiivisen paljon dialogia, koska se on itselleni helpoin lähestymistapa tarinoidessa. Dialogin kautta pääsen helpoiten ihmisen mieleen, miehen, naisen tai lapsen pään sisään, miettimään hänen mielipiteitä, mielialoja, pelkoja ja toiveita.

Neljännellä kertaa, kun koko tarina alkaa olla jo luja kuin kiinan muuri, mutta huonosti kirjoitettu, kuin... nämä blogitekstit :) joita en tapaa korjailla.

Neljännellä kierroksella muutan dialogeista osan toiminnoiksi, ajatukset nähtäviksi, karsin "selitykset" minimiin ja teen henkilöistä eläviä, kokevia, näkeviä. Jäljelle jäävät dialogit tiivistän ja selkeytän.

Vasta tuossa kohtaa mietin, mitkä kohdat kirjoitan kaikkitietävänä, mitkä jonkun ihmisen kautta.. tai kuinka missäkin kohtaa.

Kun tuo neljäs kirjoitusurakka on ohi. Hautaan tekstin kuukaudeksi. Sitten voisin lukaista sen, korjata kirjoitusvirheet, nimet ja muut pienet yksityiskohdat oikein ja luetuttaa tekstin jollakulla...

Siihen asti tämä kaikki on hyvin yksinäistä puurtamista. Milloin olen tuossa kohtaa? Ei mitään tietoa, toivottavasti ennemmin kuin myöhään. 

12.3.2017

Keväthuuto

Päivät ovat ihanan aurinkoisia. Tekisi mieli huutaa Ronja Ryövärintyttären kevät huuto, mutta ehkä maltan mieleni.

Editointi jatkuu. Viimeinen viikko on ollut vaikea. En oikein tiennyt kuinka jatkaa ja mihin suuntaan, tekstin kanssa. Perjantaina viimein löysin uuden polun pään, jota lähteä seuraamaan.

Tarinan runkohan on ollut kasassa jo marraskuussa, mutta viimeinen kolmannes on ollut hutera kuin silta, jossa on vain joka toinen lauta. Aina tuolle huteralle osalle eksyessä, itsetuntoni kolisi korkeuksista kuoppaan, ja tunsin epätoivoa ja ahdistusta. "Saako tästä oikeasti kirjaa?"

Tämä kohta on vaikea, koska sanoja on jo valtavasti kasassa, osa ehkä hyvää, suuri osa vain puhuvia päitä, tai ajatuksia, mitä kussakin kohtauksessa pitäisi tapahtua. Ei haluaisi poistaa niin paljon turhaa, kuin tietää turhaa olevan. Kuitenkin tietää että turha on poistettava, jotta kulkeminen helpottuu.

Siltavertausta käyttäen, jos jätän ne lahonneet mädät laudat sillalle, joudun joka askeleella ylittämään esteen ja kulku vaikeutuu. Täytyy siis luopua lahoista laudoista ja tutkia sitä osaa, mikä jää jäljelle. Onko se riittävän vahva, jotta sen ympärille kannattaa kasata loput tarinasta.

Kirjoitan kohtausluettelon uudelleen. Alkuperäisiä kohtauksia jäi kolmisen sataa, jonka jälkeen pikaisesti laskien luulen että tarvitaan vielä parisataa täysin uutta kohtausta. Tämän vaiheen tarkoitus on saada nuo parisataa kohtausta puhuvina päinä ja pikaisina luonnoksina tarinaan.

Ja sitten lepään päivän tai pari.. ja alan tutkia, mitä on puhuvien päiden takana, miten kohtaukset rakentuvat, mitä haluan kullakin kohtauksella tuoda esiin, ja miten kohtaukset liittyvät suureen tarinaan.

Tarkennan kunkin luvun ydinkohtauksen, ja sen kulkeeko tarina noiden ydinkohtausten (sillan tukipuiden) päällä uskottavasti ja tukevasti.

En osaa arvioida aikaa, kauanko tämän kirjan valmistuminen vaatii aikaa. Tuntuu että aina kun asetan itselleni deadlinen, alan venkuroida työntekoa vastaan. En halua tuijottaa tekstiä, en uskalla viedä sitä eteenpäin.

Mutta nyt kun tiedän taas, mitä minun pitää tehdä. Voin asettaa itselleni tavoitteita, (deadlineja) kunkin työvaiheen loppuun saattamiseksi.

Olen kirjoittanut paljon, suuren osan mututuntumalla, pikaisesti tarinan kasaan kyhäten, editointi on ollut koristemaalausta, kirjoitusvirheiden korjaamista. Ei tällaista puurtamista.

Miksi nyt näin?

Olen päättänyt olla kirjoittamatta koskaan mitään, yhtä monta kertaa kuin olen hylkyjä saanut. Tällä kertaa en aio saada hylkyä.

Tänään olen tutustunut syvemmin aiheeseen itsehillintä, katsottuani dokumentin. Itsensä johtamisessa on pitkälti kyse itsehillinnästä. Jotta tämä kirja tulee valmiiksi, minun on johdettava itseäni tehokkaammin, jotten karkaile kirjoittamisen äärestä, milloin milläkin tekosyillä.






2.3.2017

Editointi jatkuu

Tai liekö tämä editointia, vai tarinan rakentamista. Heikkojen kohtien luotaamista ja jänteen kiristämistä.

Yleensä olen heittänyt tässä kohtaa käsikirjoituksen nurkkaan (muka lepäämään) ja unohtanut sen sinne. Tällä kertaa tarina taitaa olla itseäni suurempi, koska tuntuu että kiinnostun siitä päivä päivältä enemmän. Löydän siitä uusia ulottuvuuksia ja syvyyksiä, mitä tarkemmin tarinaa tutkailen.

Henkilöt ovat olleet alusta saakka aika vahvoja, heihin ei juuri uusia piirteitä ole ilmaantunut, tai sitten olen vain oppinut tuntemaan heidät jo niin hyvin, etten huomaa kuinka he alkavat elää omaa elämäänsä, ennen kuin tiemme ja tahtomme risteävät.

Käytän nykyisin pelkästään Scrivener ohjelmaa kirjoittaessa.


Pidän ohjelman monipuolisuudesta, siitä miten helposti tuonne vasempaan laitaan saa luvut ja kohtaukset järjestykseen. Näkee yhdellä silmäyksellä luvut tässä taulussa, tai tekstin koko pitkänä pötkönä. Oikealla on pieni laatikko johon voi laittaa yksityiskohtia, kohtauksista, luvuista tai mistä milloinkin. Noita kortteja voi merkitä väri kulmalla.

En vielä tiedä puoliakaan tämän ohjelman käyttöominaisuuksista, en tiedä onko tästä jo suomiversio saatavilla, mutta tähän siirryttyäni, en ole kaivannut wordia. 

Rakastan erityisesti tuota vasenta reunaa, sinne saa henkilö gallerian, voi liittää kuvia tai nettisivuja, mitä ikinä tarvitsee taustamateriaalia. 

Kohtauksia tai kokonaisia lukuja on helppo heitellä uusiin paikkoihin tarpeen niin vaatiessa. Ja viimeisenä ei vähäisimpänä, tällä ohjelmalla voi luoda suoraan e-kirjan tai PDF tiedoston, tai mitä ikinä nyt tarviikaan (vaihtoehtoja on useampia, olen kokeillut vasta noita kahta). 

Jatkan tutustumista työkaluun ja jatkan tarinan rakentelua, hiomista, kohtausten tarkennusta, tai mitä ikinä tämä onkaan.

Tässä kun olen kirjoittanut taas useamman päivän paljon, tai muokannut tekstiä. Olen entistä vakuuttuneempi, ettei tarinoita tarvitse keksiä. Ne ovat jossain, ehkä rinnakkais todellisuudessa. Ainut mitä pitää, on ottaa lapio ja harja ja alkaa rapsuttaa tarinaa esiin, kuin aarteita arkeologisilla kaivauksilla. 

Tarinasta löytyy aina uusia elementtejä, henkilöistä uusia piirteitä, näiden taustalta vaikuttimia joista en tiennyt.

Siksi luulen että kirjoittaminen on niin valtavan koukuttavaa. Kun pääsee jonkin kipupisteen yli, on melko nautinnollista sukellella todellisen ja tarinamaailman välillä, tietämättä aina tarkoin, kummassa maailmassa kulloinkin on. 

28.2.2017

Tiistai tuumailuja

Kirjoitan.

Poistan.

Analysoin mitä pitää selventää, laventaa, tarkentaa.

Ja kirjoitan lisää -> Editoin.

Olen aina sössinyt noita kaikkia kerralla. En ole osannut ensin poistaa, sen jälkeen tutkia mitä pitää vielä kirjoittaa ja vasta tuon jälkeen kirjoittanut tarvittavaa.

Olen lukenut, poistanut, tutkinut ja kirjoittanut ja teksti on edennyt kuin etana, nahkeasti, riittävän hitaasti kun etenee kokonaiskuva alkaa hämärtymään ja korjattavaa tulee enemmän mitä pidemmälle ehtii. (koska tein tuon korjauksen, koko lopputeksti pitää muotoilla uudelleen)

Nyt pyrin ensin tutkimaan koko tekstiä. Mitä pitää poistaa, tosin vielä nämä kaksi asiaa poisto ja lisäys kehotus kulkevat vielä käsikädessä, ne pitää eriyttää toisistaan.

Ensin pitää poistaa turha. Koko tarinan kannalta turhat juonteet ja rihmat. Kun tuon on tehnyt, voi vasta nähdä mitä pitää lisätä, jotta tarina tiivistyy ja eheytyy. Kun tiedän mitä pitää mihin kohtaan lisätä, voin antaa vapauden luovuudelle ja kirjoittaa noiden ohjeiden pohjalta lisäykset.

Kirjoittaminen on jatkuvaa opettelua, harjoittelua, onnistumisia ja pettymyksiä. 

21.2.2017

Pieni tauko teki hyvää


En minä mitään suuntaa ole löytänyt, vielä etsiskelen mitä kohti haluan lähteä. Mutta kirjoittaminen sujuu taas, josta olen erittäin onnellinen. 

Marraskuussa kirjoitin ensimmäisen version NaNoWriMo:n aikana ja nyt työstän tuota tekstiä eteenpäin. 

Jaoin kirjan kolmeen osaan. Jotta sen käsittely on kevyempää. Tarina pysyy jäntevänä kun pystyn sisäistämään yhden osion alusta loppuun. Toisin kuin jos käsittelisin kokonaista kirjaa kerralla. 

On mielenkiintoista, kuinka paljon aivot kehittävät skenaarioita iltaisin, kun koneen on sulkenut. Enää en jaksa edes kirjata kaikkea ylös ruutuvihkoon, yöpöydälle. Olen päättänyt että muistan hyvät ideat ja ne jotka eivät ole muistamisen arvoisia, haihtukoon ennen aamua. 

Uskon jo, että kirjailijaksi tulee kirjoittamalla. Mutta onko minussa riittävästi itsensäjohtajaa, jotta saan itseni pidettyä kurissa ja nuhteessa, kirjoittamaan työajan? Monista hyvistä päätöksistä huolimatta, olen usein törmännyt tosiasiaan, että olen mahdottoman säntillinen, tunnollinen ja aina ajoissa jos teen työtä vieraalle, mutta mikä himputti se on, että kun tekee töitä itselleen, on löperö, karkailee työn äärestä, löytää itsensä vaikka ja mistä kesken kirjoitusajan.

Kirjailijan elämä ei ole boheemia, vapaata, punaviinin huuruista hauskanpitoa. Tässä työssä tarvitaan tukevat istumalihakset ja loputon kyky palauttaa itsensä keskeneräisen työn ääreen.

Voisikohan kirjan jakaa vielä pienempiin osiin, työprojektiksi? Jos tekisi työpäiväkirjan, jota noudattaisi tunnollisesti. Samoin kuin vieraan töissä, kalenteri pitäisi pitää niin väljänä että kaiken ehtii tehdä, mutta niin tiiviinä, että työ etenee.

Jään miettimään asiaa, mutten etsi kalenteria ja ala rakentaa tuota.... koska nyt on aika kirjoittaa, ei sunnitella. Noihin sudenkuoppiin ja hyviin suunnitelmiinkin voi uppoutua päiväksi, lopputulos on, että on hyvä suunnitelma (jota tuskin muistaa/jaksaa noudattaa) ja työt ovat jääneet tuolta ajalta tekemättä.

Aina hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty. Kirjoittaessa koen, että hyvin kirjoitettu ensimmäinen versio on puoliksi tehty työ. Mutta kesken matkan suunnittelu jarruttaa projektia.

24.1.2017

Olen hajamielinen

Luovuus nyt ei vain tunnu sopivan tähän kohtaan elämääni. En muista tehdä tehtäviä, joita Julia kirjassaan kehottaa.

Syksyn kiivaan kirjoittamisen jälkeen olen vaihteeksi lukossa. Tiedän että nopein tie päästä tästä on kirjoittaa. Mutta jokin minussa vastustaa kirjoittamista.

Mistä tämä tuli? Miksi tähän kohtaan? Miten tästä eteenpäin?

Tiedän joitain vastauksia, mutten likikään kaikkia. Tuntuu että nyt on sopiva aika, ottaa aikaa miettimiseen. Antaa ajan vain kulua hetken vertaa eteenpäin ja tutkia tilannetta sitten uudelleen.

En tiedä edes sitä, onko tämä ohimenevä pysäys, kuten tammikuu joskus on, kun joulu on ohitettu, mutta vielä ei ole kevätaurinkoa juuri näe, vaikka päivät pitenevät mukavasti.

Tämä voi olla myös ikäkriisi. Keski-ikäkriisi, kohta jossa olen hukannut kompassin. Maanantai aamuna heräsin ensi kertaa pitkään aikaan, ilman iloa uudesta aamusta. Olin hiukan hämilläni siitä tyhjyyden tunteesta, joka on saavuttanut minut näinä tammikuun alun viikkoina.

En pysty määrittelemään, mitä on se, mitä haluaisin tehdä. Nyt, ensi kuussa, ensi vuonna, loppuelämälläni.

Täytyy alkaa hahmottelemaan uutta karttaa. Luulen että tämä kaikki liittyy siihen että lapset ovat nyt täysi-ikäisiä, minulla on jo lapsenlapsi. Onko tämä identiteettikriisi? :) kuka tietää. Enkö haluakkaan olla kirjailija? Jos en halua, mitä ihmettä minä haluan?

Silloin kun päämäärä on selkeä, väsyttää rimpuilla sitä kohti, mutta kun päämäärä haihtuu, tuntuu pelottavalta rimpuilla mihinkään suuntaan, koska pelkää menevänsä vain enemmän hukkaan.

16.1.2017

Näpistelevä Lukija

Voisikohan tuota käyttää novellin nimenä? Ehkä kirjoitan joskus aiheesta novellin, mutta tänään keskityn miettimään, mitä noilla sanoillani tarkoitan. 

Se mitä seuraavaksi kerron ei liity mihinkään yksittäiseen kirjaan, vaan kirjoihin yleensä. 


Ja se voi olla syy pitkään lukemattomaan kauteeni. Olen ajatellut, että on "rumaa" hypellä kirja läpi niin, ettei lue jokaista sanaa ja rakenna tarkkaa kuviota lukemastaan. Olen "näpistänyt" tarinan ytimen, useiden satojen sivujen opuksesta. 

En tiedä saako tällaista kertoa julkisesti, että luen "selaillen" kirjat, jotka eivät jaksa kiinnostaa. Poimin mielenkiintoiset kohdat ja hyppelen ohi kohdat, jotka mielestäni toistavat jo kerrottua, vain hiukan eri kulmasta. Luen siis vain kirjan pääjuonen.

Tällaiseen huomaan sortuvani, etenkin paksuja sukusaagoja lukiessa. Silti, koen ettei tarina rikkoonnu lukutavastani huolimatta. Pikemminkin niin, että tutustun tarinaan riittävän hyvin, jotta saan kokonaisuuden esiin. En pakota itseäni lukemaan tekstiä, joka ei jaksa kiinnostaa, jos pakottaisin... kirja jäisi lukematta ja tarina jäisi kokematta. Kirja unohtuisi yöpöydälle, josta palauttaisin sen kirjastoon, määräajan umpeutuessa.

Uskaltaako kukaan myöntää tekevänsä samaa?


Onko se mitä teen, härskiä kirjailijan hyväksikäyttöä? Minähän poimin vain mansikat kakusta ja jätän huomiotta suuren osan siitä, minkä kanssa kirjailija on kirjoittaessaan taistellut huiman kauan ja vaivaa säästämättä.

Se, että kirjoitan itse, nostaa omaa kynnystäni tarinoida. Tämän "näpistelevän" lukutapani vuoksi ja siitä johtuen, koen että oman tekstini pitäisi olla joka lauseellaan, tarinasta jotain uutta kertovaa. Tarinan suvantovaiheet (lepohetket) eivät saisi olla niin pitkiä, että lukijaa alkaa kyllästyttää, tai että tämä alkaa harppoa, löytääkseen kohdan, jossa tarina taas imaisee mukaansa. Suvantovaiheita toki tarvitaan, mutta niiden pituus ja paikka johon ne sijoittaa, on hyvin tärkeää lukukokemuksen kannalta. Enkä  missään nimessä kuvittele suoriutuvani tuosta haasteesta yhtään minua aiemmin kirjoittaneita paremmin, päin vastoin.

Mutta siis, olen keskustellut tästä aiheesta myös mieheni kanssa, joka on lukenut paljon. Nykyisin kuuntelemme äänikirjoja autoillessa ja huomaamme nuo "liibalaaba" kohdat liki yhtäaikaa. Kohdat kun tarina jää hurttaamaan, pyörimään paikoillaan, joskus kelaamme äänikirjaakin eteenpäin, jotta tarina taas lähtisi liikkeelle.

Olemmeko huonoja lukijoita, vai vain ihmisiä, jotka nykyaika on saavuttanut keski-iästä huolimatta? 


Olemme ahneita hyville tarinoille, mutta laiskoja sietämään viivyttelyä. Johtuuko kaikki siitä, että kaikki on nykyisin heti ja tässä saatavilla? Telkkarin sijaan katselemme iltaisin Yle Areenasta dokumentteja, usein Youtube-videoita ja kun nekin alkavat tuntua liian hitailta, siirrymme Instagramin nopeutettujen videoiden pariin. Niissä kun näkyy vain olennainen ja sekin nopeutettuna.

Ovatko nämä kaksi maailmaa, hidas lukeminen ja nopeutettu videopätkä toistensa vastakohtia, vai voisiko niistä nauttia limittäin lomittain?

Mihin kirjallisuus kehittyy? Onko pakko valita joko tai, vai voisiko kaiken laittaa samaan kattilaan ja sekoittaa?

Aika näyttää.

15.1.2017

Tie Luovuuteen 2. viikko


Viikko on kulunut, lauantai-iltana kävin pikaisesti läpi mitä tuli tehtyä? 


- Kuinka monena aamuna kirjoitit aamusivut? Miltä se tuntui? 

Kahtena aamuna, joista toisena tarinaa, en ehkä vielä sisäistänyt tuota pään tyhjentämistä paperille. Ensiviikolla yritän kirjoittaa useampana aamuna. Kirjoitan valkeille A4 arkeille kahtapuolta, koska en aio säilyttää noita papereita. Tarinaideat toki kerään talteen.

- Kävitkö taiteilijatreffeillä? Mitä teit? oliko kivaa?

En käynyt, ei ollut mitään syytä, miksi en olisi käynyt, se taisi vain unohtua kiireisen alkuviikon jälkeen.

- Tapahtuiko viikolla muuta mukavaa? 

Monenlaista mukavaa ehti viikossa tapahtua, ylipäätään pidän nykyisestä elämästäni niin, että koen kaikkea mukavaa tapahtuvan päivittäin.


2. Viikko

Identiteetin löytäminen

1. Miten kulutat aikaasi? Keskity tämän viikon aikana miettimään, mihin aikasi oikeasti kuluu?

Teetkö sitä mitä haluat eniten tehdä, vähiten? Eikö aikaa löydy? Entä jos päättäisit joka päivä, että sinulla on lupa, tehdä juuri sitä mitä eniten haluat 30min. joka ainoa päivä? Vaikka kahdessa otteessa 15+15min.

2. Listaa 20 asiaa joiden tekemisestä nautit. Tämä lista on erinomainen apu, kun suunnittelet taiteilijatreffejä, tai edellä kuvattua oma-aika hetkeä.

3. Valitse yllä olevasta listasta kaksi asiaa, ota ne viikon tavoitteiksi.

4. Kertaa 1. viikon kohta 9. kehut. Valitse niistä kolme parasta ja kirjoita ne viisi kertaa joka aamu.

5. Kirjoita viisi uutta kuvitteellista elämää itsellesi. Tutki onko noissa elämissä jotain pientä jonka voisit toteuttaa tällä viikolla?

6. Listaa 10 muutosta jotka haluaisit nykyiseen elämääsi. Pieniä ja isoja asioita, tämä lista auttaa näkemään, millaiseen muutoksia on mahdollista tehdä. Kyse ei ole joko tai asiasta, pienin muutoksin voi kulkea kohti suurempia.

7. Valitse ylläolevista yksi ja aseta se tämän viikon tavoitteeksi.

8. Toteuta tuo tavoite.

Epäilemättä meistä tulee sitä mitä kuvittelemme. 
Claude M. Bristol

14.1.2017

Lukeminen kannattaa aina

Etenkin jos kirjoittaa. Olen lukenut vähän, viimeisten vuosien aikana, jollain tapaa vastustanut lukemista. Tänä vuonna ajattelin tehdä toisin. Luen kirjoja, joita ihmiset suosittelevat, luen kirjoja jotka osuvat käsiini.


En varsinaisesti kirjoita kirja-arvostelua, koska en jaksa paneutua asiaan riittävästi. Kirjoitan siis vain lyhykäisesti mielipiteeni, kustakin lukemastani kirjasta. 

Taru Kumara-Moision kirja: Maan vetovoima oli mukava elämys. Kirja kertoo perheenäidistä, joka yrittää hiukan liikaa ja lopulta kompastuu yliyrittämiseen. Tarinan opetus oli, ettei elämää aina voi, eikä kannata edes yrittää suunnitella tuhon tarkasti. Oman elämänsä voi rakentaa ohjelistojen varaan, mutta täytyy muistaa, että ne omasta mielestä hyvät ohjeet, eivät välttämättä lainkaan aukea sille toiselle ihmiselle.

Tarina oli uskottavasti ja hauskasti kerrottu. Mutta kuten kirjoissa usein, asia olisi tullut ehkä selväksi, vähemminkin esimerkein, josta syystä aloin huomaamattani harppoa lukiessani, kirjan loppua kohtaan tullessa. Viimeiset pari lukua nappasivat kyllä taas hyvin huomioni, niin että luin ne sana sanalta.

13.1.2017

Perjantai 13 päivä

Taas on aika humissut ohi, liki huomaamatta. Olen uppoutunut historian kirjoituksiin, sukuni tarinoihin ja vanhoihin valokuviin. Ulkona on niin liukasta, ettei ole tehnyt mieli edes kävelyllä käydä.


Mukavinta on laittaa hellaan tulet ja vain nauttia lämmöstä.

Kirjaideat kuplivat, blogia tahtoisin kehittää, mutta olen edelleen epävarma, mihin suuntaan lähtisin, joten kipuilen vielä tovin paikoillani. 

Ärsyttävintä on, että haluaisin rajata tarkemmin aiheet joista bloggaan, mutten ole ihan varma, miten tarkat rajat laittaisin kirjoittamiselle tässä. Nykyisellään tämä on hiukan hajanainen, hyvin sekava ja paljosti epämääräinen kokonaisuus. 

Onko teillä ideoita tai kehitysehdotuksia? 

Rajaanko päivitykset vain kirjoittamista koskeviksi? 
Onko kuvia liikaa/liianvähän?
Sopiva päivitystaajuus? 2, 3 vai 4 päivitystä viikossa?

11.1.2017

Alkuvuoden väsymys ja suunnan etsiminen

Vuoden vaihtuessa sitä on aina innoissaan tulevasta, suunnittelee suuria, energiaa riittää... ja sitten tulevat härkäviikot.

Väsymys tulee aavistuksena, joulun ilon ja lämmön jälkeen ulkona on tasaisen harmaata, pilvet roikkuvat matalalla.


Kaikki hienot ideat pitäisi muuttaa toiminnaksi. Eikä oikein saa kiinni, mistä nurkasta aloittaisi.

Olen kirjoittanut 10 vko:a liki päivittäin. 1000-7000 sanan päivävauhtia. Ehkä tämä on joku kohta, jossa vain olen ammentanut itseni hetkellisesti tyhjiin. Kaikki hienot tekstit tuntuvat keskinkertaisilta, ideat latteilta ja jo kirjotetuilta.

Tietenkään tuo ei ole totta, mutta tunne tuntuu todelta, tai ehkä on kyse vain huonosti nukutusta yöstä. Uni katosi kolmen aikaan, eikä enää palannut. Olo on hiukan tahmea ja voimaton.

Yksi syy väsymykseen voi myös olla se, että olen taas kerran sortunut "yhden tekstin ansaan" vaikka tiedän että mieli pysyy virkeänä kun vie useita projekteja yhtä aikaa eteenpäin. Kun toinen tökkää, ottaa toisen ja jatkaa. Yhden tekstin ongelma on siinä, että kun teksti tökkää, sitä pakertaa ja pakertaa väkisin eteenpäin, eikähän siitä mitään hienoa silloin synny.

Uskottelin itselleni että juuri tämä teksti on tässä kohtaa kiireellisin. Harmittaa oikein, kun jälkeenpäin näen, että olisin saanut enemmän aikaa, jos en olisi väkisin yrittänyt pakertaa kyseistä tarinaa, vaan heittänyt sen aivan vaikka viikoksi sivuun ja keskittynyt muuhun.

Seuraavaksi keskityn vanhojen kuvien skannaamiseen, ja sukutarinan tallentamiseen.


Näitä mustavalkeita kuvia, ja kuvien takana olevia tarinoita kun en kyllästy tutkimaan. Aina löytyy joku pieni lause, jonka yhdistää kuulemaansa tarinaan, kokonaisuus hahmottuu aivan uudella tavalla. Pikkiriikkisistä tiedonmuruista syntyy vähitellen kokonainen kuva, johon minä suvun osasena liityn. 

8.1.2017

Tie luovuuteen - Julia Cameron

Olen vuosia, tarkalleen ottaen vuodesta 2009, selaillut Julia Cameronin kirjaa Tie luovuuteen ja haaveillut, josko joskus ehtisin käydä kirjan läpi kurssi muotoisesti, viikko viikolta.


Joten ystävät hyvät, kirjoittamiseen tai johonkin toiseen taiteenlajiin hurahtaneet, tehdään tämä nyt, tänä vuonna, tästä päivästä alkaen. Joka sunnuntai tästä löytyvät tulevan viikon viikkotehtävät ohjeineen ja lauantaisin ehkä omia pohdintojani tehtävän tiimoilta. 

Niille jotka epäilevät onko tällainen kirjan jakaminen luvallista, kerron että Julia pyytää lukijoita perustamaan voittoa tavoittelemattomia Luovia ryhmiä, joten olkoon tämä sellainen. 

Ja tietysti jos haluaa kirjan kera astua tähän luovaan ryhmään, sekin on sallittua. Aina näistä asioista hiukan enemmän avautuu, jos samalla lueskelee Julian kirjaa. Se löytyy useimpien kirjastojen hyllystä luokasta 17.3 Elämänfilosofia. 

Perustyökalut. 


Aamusivut

Kirjoita joka aamu kolme sivua tekstiä käsin. Joka aamu, ilman rajoitteita, tavoitteita tai epäonnistumisen pelkoa. Kirjoita pois päästäsi kaikki sinne yön aikana kertynyt kuona, kuten huolet ja murheet ja tekemättömät työt ja ilot, ideat ja inspiraation hedelmät.  

Jos mietit että pitää muistaa ostaa kissanhiekkaa, kirjoita ajatus paperille, luultavasti noin muistat sen, ilman että kissanhiekka rapisee ajatuksissasi koko päivän, vieden tilaa luovilta ajatuksilta. 


Taiteilijatreffit

Treffit sinun itsesi ja kirjoittamisen, maalaamisen, tai muun luovan toiminnan kanssa. Ota kaksi tuntia viikossa, mene pois tutusta ympäristöstä ja tee sitä mitä luovuutesi haluaa tehdä. Näille treffeille ei pyydetä kavereita eikä kumppaneita, vain sinä ja luovuutesi. 


1. Viikko

Tehtävät

1. Herää joka aamu puoli tuntia normaalia aiemmin ja kirjoita aamusivut. Tajunnan virtaa, näitä sivuja ei lueta, ei näytetä kenellekkään, ne ovat vain mielen puhdistusta yön jäljiltä. 

2. Vie itsesi taiteilijatreffeille. Tee niin joka viikko. Käy paikoissa, joissa todella haluat käydä, museossa, kirjastossa, kirkossa, kirjoita, maalaa, piirrä, tai vain hiljenny tuntemaan ja kokemaan ympärillä olevaa. Aina ei tarvitse suorittaa. Näistä tehtävistä ei pisteitä jaeta. 

3. Matkusta ajassa: Tee lista kolmesta itsetuntosi vihollisesta, kerää kolme inhottavaa ihmistä elämäsi varrelta, jotka ovat sanoneet jotain niin ilkeää että muistat sanat ja ihmisen äänensävyn vielä vuosienkin päästä. 

4. Valikoi joku tapahtuma menneisyydestä, kirjoita kauhunovelli siitä, tai maalaa taulu siitä tunteesta, jonka tuo hetki loi. Nyt ei kirjoiteta kilpailunovellia, eikä maalata näyttelytaulua, tarkoitus on kohdata oma kauhukokemuksesi. 

5. Kirjoita yleisönosasto kirje, tai piirrä kuva jossa puolustat itseäsi. 

6. Listaa kolme ihmistä, jotka ovat puolustaneet itsetuntoasi, tee näistä henkilöistä oma sankargalleriasi. 

7. Kirjoita ylös joku onnellinen muisto, kirjoita kiitoskirje. 

8. Kuvitteelliset elämät: Jos sinulla olisi VIISI muuta elämää elettävänä, mitä tekisit niillä? olisitko lentäjä, fyysikko, selvännäkijä, nunna, rocktähti, mitä tahansa, rajoituksia ei ole, voit olla tässä ajassa, tai menneisyydessä, tulevaisuudessa tai avaruudessa, kuka tai mikä tahansa.

Ideana on, että nämä elämät ovat hauskempia kuin nykyinen elämäsi. Katso listaa ja valitse yksi, toteuta se. Jos kirjoitit kalastaja, opettele laittamaan mato koukkuun.

9. Montako kertaa olet kuullut ilkeitä huomautuksia tekemisistäsi. Muuta jokainen ilkeä huomautus kehuksi. 

10. Vie taiteilijasi reippaalle kävelylle. 20 min. riittää, ei ole tarkoituskaan kohottaa kuntoa, vain antaa aivoille hiukan happea. 

Kun viikko on kulunut, käy lauantai iltana pikaisesti läpi mitä tuli tehtyä? 


- Kuinka monena aamuna kirjoitit aamusivut? Miltä se tuntui?
- Kävitkö taiteilijatreffeillä? Mitä teit? oliko kivaa?
- Tapahtuiko viikolla muuta mukavaa? 

6.1.2017

Joulu paketoitu

Joulu on laitettu takaisin laatikoihin, odottamaan seuraavaa talvea. Kuusen purkaminen on aina jollain lailla haikeaa ja helpottavaa. Kyllä tuota ihanuutta olisi voinut vielä katsella...


Mutta kyllä se on niin mukava, kun päivänpaiste palaa elämään. Pimein aika on taas selätetty.


Aurinko, niin kylmä kuin tuo ilmanala onkin, piristää mukavasti. Vaikka lehdestä luin, ettei Suomessa enää pölypunkkeja juuri tavata, kannoin petivaatteet eilen koko päiväksi ulos. Vaikkei pölypunkkeja olisikaan, saavat petivaatteet ihanan raikkaan tuoksun.


Kirjoittamisrintamalle kuuluu mukavaa ja hyvää. Kirjoitan edelleen joka ainoa päivä. Melko lailla päivät pääksytysten, sikäli mikäli en satu olemaan lapsenlasta hoitamassa. Mitäpä sitä muutakaan, kun ei ulkona vielä tarkene touhuta, eikä valo aivan riitä maalaamiseen.


Mutta kunhan helmikuu vaihtuu maaliskuuhun, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, maalaavani muutaman taulun. Maisemia, asetelemia, mitä keksinkään.


1.1.2017

Puutarhaunelmia


Kun ulkona on kylmää ja pimeää, on ihana uppoutua tomaatin kasvatuksen saloihin ja suunnitella, mitä kaikkea kokeilisi kasvattaa tulevana kesänä. 

Jouluna syötiin viime kesän viimeiset porkkanat. Perunoita ja punajuuria on vielä vaikka kuinka, maustekurkkuja iso purkillinen, kurkkusalaattia löytyy ja vadelma/mustikka ja puolukkahilloa. 

Ensi kesänä yritän karsia lajikkeita ja keskittyä niihin, jotka tällä savisella maalla kasvavat. Bokashi-kompostointia vuoden harrastaneena olen vakuuttunut, että vähitellen saan tämän savisen maan kukoistamaan.

 

Talvi-iltoina on hyvää aikaa miettiä myös vuoroviljelyn saloja. Muistella mihin ne sipulit tänä vuonna ja perunat, missä on yrttimaan paikka tulevana kesänä ja millainen kesästä mahtaa tulla, mille seinustalle tomaatit olisi paras istuttaa. 

Kohta on aika kylvää paprikan ja chilin siemenet, tänä vuonna kokeilen myös talvi-istutusta, eli laitan jotain kasvamaan lavaan lasin alle, koho/lämpöpenkkiin. Tutkin riittääkö bokashimulta pitämään penkin sulana, kevään pakkasissa...