2.12.2016

Kun ei tee mieli kirjoittaa mitään

Joskus haluaisin parkua kuin lapsi. "Tänään en kirjoita mitään", nakata hiiren nurkkaan ja näppiksen toiseen, istua risti-istuntaan lattialle ja sanoa "en taho".

Yleensä noissa kohtaa mieheni sanoo "Ei sinun ole pakko." Ihan kuin lapselle. Hän tuntee minut paremmin kuin minä itse noissa kohtaa, ja tietää että kyse on ohimenevästä tunteesta, joka helpottaa hetken kuluttua. Yleensä siinä kohtaa, kun saan verensokeria hiukan ylös.


Joskus ei auta, kuin unohtaa kirjoittaminen ja elää, kunnes löytää tien takaisin kirjainten pariin. Oikein tiukassa kohtaa otan tulostetun, editointi-vaiheessa olevan tekstin mukaani, kun lähdemme automatkalle. 

Joka kerta yllätyn siitä, mitä kaikkea mieleni pystyy kehittämään, vain siksi, että istun liikkuvassa autossa, käsissäni kynä, ja tarina johon pitää saada lisää kosketuspintaa. 

Tekstiin tulee totuuksia, joiden keskellä elän, mutta joille sokeutuu arjen keskellä. Enkä tarkoita suuria asioita, vaan pienen pieniä tarkkoja yksityiskohtia, joilla tarinaan saa väriä ja todentuntua. 

Usein vastustus kirjoittamista kohtaan tulee omista, liian suurista odotuksista. Alkaa uneksia suuria tekstinsä suhteen ja toisaalta ymmärtää, kuinka pienet ovat mahdollisuudet, menestyä kirjallisella rintamalla.

Kaipaisin itsepuolustuskurssia, sisäisen kriitikon vaimentamiseen, järjestetäänköhän sellaisia missään?

Ja sillon, jos tuntuu kertakaikkiaan musertavalta yrittää kirjoittaa mitään, on paras olla kirjoittamatta. Noissa kohtaa jos kirjoittaa, tekstistä huokuu läpi yliyrittäminen, sentimentaalisuus tai se on muuten joko yli tunteikasta, tai täysin tunteetonta.

Joinain päivinä voi antaa itselleen luvan nauttia kaikesta muusta. Mutta joka päivä ei voi olla vapaapäivä, eikä edes joka toinen, jos tahtoo saada tekstin valmiiksi. 

1 kommentti:

  1. nyt ku en voi jossain facessa kertoa mitä tunnen - tunnen kiitollisuutta, että kirjoitit (autossa tai ei) noin.

    VastaaPoista