16.11.2016

Rutiinit

Kissani pitää tarinoistani, vaikkakin tässä hiukan häpeilee, jäätyään kiinni romantiikan lukemisesta.


Meillä on tapoja ja tottumuksia, jotkut niistä edistävät toimintaa, jotkut rajoittavat. Viikonloppuaamuna jään mielelläni vuoteeseen lojumaan, vaikka tiedän, että kirjoittamisen kannalta paras aika on aamulla. 

Kirjoittamiseen liittyvät rutiinini ovat yksinkertaisia. Aamulla painan aina ensimmäisenä koneeni auki, keitän kahvia, teen pari voileipää, avaan tv:n ja käyn kanavat läpi, ehkä katson hetken jotain, siis sen mitä aamupala vie aikaa. Koen tuon "omaksi ajakseni". Todellisuudessa valmistaudun valloittamaan työtuolini takaisin, siinä yön nukkuneelta kissarouvalta. 

Aamupalan jälkeen, kissan saatua omansa, istun työpöydän ääreen, vilkaisen facebookin, harvoin enää lehtien lööppejä. Poimin tiedostosta tekstin, jota pohdin vuoteessa, ennen kuin viitsin avata silmäni lämpimän peiton alla. Yleensä joka aamu, joku tarina alkaa juoksuttaa itseään eteenpäin, kohdassa kun herään. 

Avaan tiedoston, luen rivin tai kaksi, siitä mitä viimeksi kirjoitin ja alan kirjoittaa. Jos on kyse tekstin editoinnista, kirjoitan nopeasti ylös asiat, jotka aamulla herätessä mieleen nousivat. Yleensä ne ovat asioita, jotka tekevät tarinasta jäntevämmän kokonaisuuden. 

En käytä juurikaan musiikkia kirjoittaessani, käytän musiikkia vain jos ympäristön äänet alkavat häiritä liiaksi. Kirjoitan aina samassa paikassa, olen kyllä harkinnut josko alkaisin kirjoittaa kannettavalla eri osissa taloa, mutta vielä olen pitäytynyt saman koneen äärellä. Vähitellen olen myös irrottanut itseni käsinkirjoittamisesta, jopa luonnostelu vaiheessa. Käsin kirjoittaminen toimii ehkä luovuuden avaajana, mutta minulla se toimii lähinnä roskatunkiona, johon jumitan kirjoittamaan samaa lausetta, enkä pääse eteen enkä taakse. Kirjoitan käsin aivan liian hitaasti, jotta aivoni pysyisivät vauhdissa. 

Kauan sitten harjoittelin pikakirjoitusta käsin, mutten koskaan oppinut, joten jätin sen ja keskityin kirjoittamaan koneella, yhtä nopeasti kuin ajatukseni kasaantuvat. 

En pidä siitä että olen kokonaan yksin, kun kirjoitan. En kaipaa kirjailijan kellaria, jonne hautautua ihmisiä piiloon, pystyn aika vaikeuksitta kommunikoimaan kirjoittaessani, mutta joskus, jos tilanne vaatii, sanon "Keskityn nyt kirjoittamaan." Joka tarkoittaa että vaikka toinen puhuu, minä en enää kuule häntä. 

Se että tiedän millaiset rutiinit kaipaan, jotta kirjoittaminen sujuu jouhevasti, auttaa alkuun niinä päivinä kun ei tekisi mieli kirjoittaa mitään. Noita päiviä on ollut viimeaikoina aika vähän. Luulen tuon johtuvan siitä, että olen kirjoittanut päivittäin. Toisina päivinä valtavan paljon, toisina vähemmän, mutta olen pitänyt kiinni siitä, että kirjoitan joka päivä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti