28.11.2016

Kielenhuolto

Osa kirjailijan työtä on kielenhuolto. Itse olen joutunut käymään näitä sivuja paljon läpi, koska lusmuilin yläasteen äidinkielentunneilla. Arvatenkin kaduttaa, mutta ei auta, sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, pitää tällä kertaa täysin paikkansa. Tässä muutamia sivustoja, joita käytän parantaakseni sanallista ulosantiani, teknisellä tasolla.

Kirjoittajan ABC-kortti, vaikka sivua ei ilmeisesti enää päivitetä, siellä on käteviä testejä, joilla voi mitata omaa osaamistaan äidinkielen saralla.




Kielijelppi on kehitetty akateemiseen kirjoittamiseen. Muttei pidä pelätä sanaa akateeminen, kaikki tältäkin sivustolta löytyvät ohjeet pätevät kaikkeen kirjoittamiseen. Kielenhuollon tehtävähän on tehdä tekstistä helposti luettavaa, ja ymmärrettävää. Mitään mystistä asiaan ei liity, eikä kieltä joudu jumppaamaan ja rullaamaan, kuten lapsena erityisopettajan valvovan silmän alla. 




Kotimaisten kielten keskus jakaa ajantasaista kieli- ja nimitietoa, ja pilkkusääntöjä. Kotimaisten kielten keskus kertoo myös sen, kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen. Ja tämä tieto pitää paikkansa, ilman että asiaa tarvitsee perustella. Koska tämä on se taho, joka päättää, kuinka mikäkin sana kirjoitetaan.




Itselleni äidinkieli on ollut aina hiukan kimurantti juttu. Geeneissäni kulkee pieni virhe, joka aiheuttaa sanasokeutta ja lukihäiriöitä. Näistä ongelmista nauttivat itseni lisäksi myös isäni, siskoni ja tyttäreni. Tämä kulkee suvussa, mutta koska olin tietoinen "ongelmastani" jo yläasteella, torppasin äidinkielen tunnit, ajatuksella "en voi oppia, minulla on lukihäiriö". Onneksi kielioppituntien lisäksi oli lukeminen ja kirjoittaminen-tunnit, niillä jos nyt en ihan loistanut, pärjäsin kuitenkin varsin hyvin. Vaikka tarinani vilisivät pilkkuvirheitä, ja yhdyssanat oli kirjoitettu erikseen tai yhdistetty aivan kummia sanoja, opettaja kuitenkin yleensä piti tarinasta niin paljon, että sain aineista arvosanoiksi 8 tai 9, kymppiä en tainnut koskaan saada, koska siihen kai vaadittiin isot kirjaimet ja pisteetkin.

En siis oppinut kielioppia, mikä ihme? Tuota asennevammaa olen enemmän harmitellut, kuin ongelmaa itseään. Ala-aste ikäisenä istuin liki kaikki äidinkielen tunnit erityisopetuksessa, enkä oikein ymmärtänyt miksi minut, hiljainen täysin näkymätön tyttö, laitettiin remuavien poikien kanssa pienryhmään. Toisaalta tuolloin opin, etteivät ne remuavat pojat olekaan pelottavia ja ilkeitä, vaan rauhattomia ja hassuja. 

Kielten opiskelu oli toinen pattitilanne koulussa, kun en ymmärtänyt äidinkielen kielioppia, oli mahdoton hahmottaa vieraiden kielten kielioppia. Myöhemmin opin kyllä lukemaan, puhumaan ja ymmärtämään englantia, mutten edelleenkään kirjoita kieltä sujuvasti. Ruotsia en edes yrittänyt oppia, mikä sekin harmittaa. Jos olisin viitsinyt, olisin kyllä oppinut, en ollut tyhmä, mutta laiska olin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti