17.10.2016

Sunnuntaina Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Olen viimeaikoina tutustunut sukuni historiaan. Katsellut paljon vanhoja valokuvia, kuunnellut tarinoita edeltävistä sukupolvista ja sunnuntaina päädyin Kristuksen kirkastumisen kirkkoon.


En kuulu kirkkoon, mutta käyn kirkossa. En ole erityisen uskovainen, mutten täysin ateistikaan. Sunnuntain kirkossa käynti, liittyi somasti sukuni historiaan. Kontiolan herättäjäjuhlia vietettiin aivan tuossa naapurissani, 100v. sitten heinäkuussa 1916 ja noita juhlia tänään kirkossa muisteltiin.

100 vuoden takaisissa seuroissa tai seurojen jälkeen, tapasivat iso-isovanhempani. Iso-isoäitini oli yöpynyt ystävänsä kotona, iso-isoisäni sattui olemaan kyseisen ystävän veli.


Heinäkuun seurojen jälkeen, he tapasivat kai muutaman kerran, ennen joulukuussa vietettyjä häitä. Seuraavan vuoden 1917 syyskuussa, kun Suomi kipuili kohti itsenäisyyttä, syntyi nyt jo edesmennyt mummini.


Tunsin mummini liki 40-vuotta, enkä koskaan kyllästynyt kuulemaan tarinoita menneiltä ajoilta. 

Aina kun käyn kirkossa, mietin miksi en käy siellä useammin. Ei siksi, että saisin yhteyden johonkin korkeampaan voimaan tai tuntisin sielunrauhaa, vaan koska kirkossa aika pysähtyy, eikä sitä tunnetta helposti muualla saavuta. Kun vilkaisee virsikirjasta vuotta, jollain virsi on ensikertaa päätynyt kirjaan, 1500-luvulla, 1600- luvulla kirjoitetut virret saavat mielikuvitukseni lentoon. Millaista oli noiden ihmisten elämä, jotka veisasivat virsiä samoilla sanoilla, kuin minä 450-vuotta myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti