19.10.2016

Kissa elämää


Mulla on tylsää, toinen vaan nukkuu ja nukkuu. Olen kyllästynyt, herää jo! Murahda edes. Hiivin lähemmäs, kun olen puolen metrin päässä, luomesi värähtävät, tiedät että olen tässä, mutta leikit tietämätöntä. Odotan että suljet silmäsi uudelleen ja täppään kylkeäsi. Nostat pääsi ja muriset, mutta olet tullut laiskaksi, tai ehkä vain huomasit että olen paljon sinua nopeampi, etkä enää viitsi juosta perääni.


Mietin syvällisiä, sohva on lämmin ja pehmeä. Vaivun melkein uneen, kun tunnen sen, pienen hipaisun kyljessä, hemmetin härppä. Avaan silmäni ja tuijotan vihaisesti kirjavaa ilkimystä. Tiedän että se haluaisi leikkiä, mutten jaksa, viitsi, eikä minua kerta kaikkiaan kiinnosta, murahdan. Joskus väsyn todella, kun nuo eivät ymmärrä, päästävät härrän perääni, menin ulos tai tulin sisälle, ei hetken rauhaa. Kenen idea oli tuoda parin kuukauden ikäinen pentu kotiini ja kuvitella että minä pitäisin järjestelystä?


Elämä nyt vain on niin kivaa, etten jaksa nukkua. Hypin ja pompin ympäri huonetta. Vasta illalla kun nuo rauhoittuvat tv:n ääreen, kiipeän syliin ja nukun. Nukkuisin kyllä aamuun, jos saisin nukkua suuressa pehmeässä vuoteessa, mutta nuo eivät huoli minua unikaverikseen, joten herätän heidät joka aamu kolmelta.


Anna minun istua hetki rauhassa, ehkä suovun sen jälkeen leikkimään, tai haen sinulle hiiren pellon laidalta, mutta anna minun nyt istua hetki rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti