24.10.2016

Kaksi kuukautta jouluun

Olen jouluihminen, en aivan mahdoton koristelija, tai ainakaan en ota kovin paljoa ennakkoa, asian suhteen. Mitä nyt parit ulkovalot olen viritellyt. Johdot on helpompi suoria ja valot sommitella, kun ei ole kymmentä astetta pakkasta.

Joulun ennakoinnin olen aloittanut jo varhain. Tässä kuvassa 4v. ilmeisesti jo keväällä?


Ennakointiin kuuluvat myös Juhlapöydän konvehdit, joita tulee syötyä ennen joulua, niin etteivät ne enää oikein jouluaattona maistu. Suosikkimakuni on Zabaglione.


Ensilumen ehtiessä maahan, virittelen yleensä ulkokuusen olohuoneen ikkunan taa. Tässä viimevuotista jouluidylliä. Melkein voi kuvitella tontun tuolta varjoista kurkkaavan.


Joulu on muuttunut vuosien myötä. Lapsena odotti lahjoja, sitä jännitystä jota kalenterin luukkujen väheneminen tuotti. Jouluaattona oltiin kuin sähikäiset, ryntäilimme ikkunasta toiseen, odottaen hetkeä kun hämärä alkoi pellonreunaan hiipiä. Äiti valmisteli joulua pitkin syksyä, päiväkodissa ja myöhemmin koulussa askarreltiin eräskin tonttu-ukko.

Omalla kohdallani lapsuuden joulu venyi, nuorempien sisarusten toimesta aina nuoruuteen asti. Melkein yhtä mukavaa, kuin odottaa lapsena joulua, oli seurata pienten sisarusten joulunodotusta. Kotoa muutettuani jouluun kuului hiukan erilaista juhlintaa. Kävimme aattokirkossa, vanhempien luona syömässä ja iltaa istuimme ystävien kesken. 

Lasten tultua joulu muuttui taas jouluiseksi tonttuseikkailuksi, askarteluineen, joululauluineen ja monine herkkuineen. Ja yhtäkkiä havahtuu siihen, että omat lapset aikuistuvat, käyvät syömässä ja palaavat omaan kotiinsa aattoiltaa viettämään. 

Tämä joulu on ensimmäinen jouluni mummona. Millaisia muutoksia se jouluuni tuo, jää nähtäväksi. Ehkä kirjoitan pienen joulutarinan lapsenlapselleni. Tarinan siitä, miten mummini uskoi tonttuihin, näki näiden pienen pieniä jälkiä hangella, ja kuuli tiu´un kilahduksia hiljenevässä syysillassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti