19.9.2016

Hahmottele kirja tunnissa


Haluat siis kirjoittaa kirjan. Sinulla on ehkä tarinanpätkä tai henkilöhahmoja joille sattuu ja tapahtuu, mutta niistä yksin ei ole tarinaksi asti. Mikä avuksi?

Luo tarinalle ääriviivat. 

Klikkaa itsesi e-kirjakauppaan, valitse 10 myydyintä kirjaa, klikkaa auki kukin kirja ja lukaise esittelyteksti läpi. Tämän jälkeen klikkaa auki tilannehuone, vilkaise onnettomuuslistat, lopuksi käy iltapäivälehtien sivuilla ja lukaise otsikot. 

Jäikö mieleesi mitään? Kirjoita asioita, jotka lukemastasi muistat, onnettomuuksia, uutisia, kirjan esittelypätkistä osia, joko käsin tai tulosteena. Leikkaa sanat ja lauseet lappusiksi ja pudota kulhoon.  

Päätä montako henkilöä kirjassasi on, minkä ikäisiä tyypit on, ja mikä on heidän suhteensa toisiinsa. Tämän jälkeen päätä kenelle tapahtuu mitä? Poimi kulhosta lauseita ja sanoja kunkin henkilön piikkiin. 

Uutiset ja onnettomuudet ovat tietysti isoja juttuja, eikä kirja voi olla yhtä kaaosta, joten lievennä osa onnettomuuksista, tee uutisesta hölmöily (rötöksen sijaan) käännä lukemasi kirjan juonenpätkä joka kohdaltaan päinvastaiseksi. 

Tämän jälkeen valitse ympäristö jonka tunnet kuin omat taskusi. Oli se lapsuudenkotisi, opiskelupaikkakunta tai sairaala jossa olet ollut ja sijoita tarina tuohon paikkaan. 

Luultavasti tässä kohtaa aivosi jo huutavat hoosiannaa, ajatuksia on niin isosti, että niiden kaikkien muistiin kirjaaminen tuntuu pelottavan työläältä. Kirjaa ne silti, ranskalaisin viivoin tai mielikuvakarttaan. Nopeasti, niin että muistat myöhemmin mitä ajatuksissasi kehittyi. 

Nyt sinulla on  tarinan ääriviivat, lista konflikteja ja sattumuksia, enää täytyy päättää mihin järjestykseen kaiken kirjoitat. Jaa asiat kolmeen läjään, alku/keskikohta/loppu, sen mukaan mihin kohtaa tarinaa tapahtumat luonnollisesti sijoittuisivat. Tämän jälkeen jaa kukin asiakasa vielä 6-10 lukuun.

Luultavasti lopullinen järjestys löytyy luonnostaan, se on muotoutunut kaiken keskellä ajatuksiisi melko valmiina. Luota alitajunnan voimaan ja ala kirjoittaa. 

Mikä kirja tai elokuva on jäänyt mieleesi, erityisen hyvän rakenteen ansiosta? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti