5.9.2016

Ensimmäinen tarina

Oletko aina haaveillut kirjoittavasi kirjan... mutta aloitettuasi tarinan tai blogin, huomaat jättäväsi asian kesken.

Noin minullekin kävi

Kun aloitin ensimmäisen blogin, minulla ei ollut hajuakaan mitä halusin kertoa. Punainen lanka puuttui. Kirjoitin jotain kirjoittamisesta, paljon elämästä ja kaikkea sekaisin ja epämääräisin välein. Joskus kirjoitin päivittäin, joskus jäi viikkojen taukoja.

Ensimmäisen romanttisen novellini kirjoitin täysin intuitiolla, ilman mitään suunnitelmaa. Kirjoitin tapahtumia toistensa perään ja toivoin että niistä ihmeen kaupalla kasaantuisi tarina.

Samaan tapaan kirjoitin ensimmäisen kirjani. Alkuperäinen käsikirjoitus on kadonnut vuosia sitten, monien muuttojen myötä. Mutta muistan edelleen suuren osan tarinan tapahtumista. Arvostelut jotka kirjasta sain, ovat edelleen tallessa. Pari viimeistä vuotta olen pyöritellyt mielessäni ajatusta, että kirjoittaisin kirjan uudelleen.

Jos haluat kirjoittaa kirjan, voit alkaa kirjoittamaan sitä nyt. 


Vältelläkseni tuon kirjan kirjoittamista, olen selittänyt itselleni, ettei ole riittävästi aikaa, paneutua uudelleen taustamateriaaleihin. Tarvitsisin taloudellisesti turvallisemman ympäristön, jotta voisin uppoutua kirjoittamiseen. Remontti pitäisi saada valmiiksi ennen kuin aloitan. (Sinä aikana kun tuo kirja on ollut "vaiheessa" olen muuttanut neljästi ja tehnyt remonttia pariinkin eri taloon.)

Mistä löydän aikaa kaikkeen muuhun? mutten muka muutamaa hetkeä päivässä tuon kirjan valmiiksi saattamiseen?

Ensimmäisen version kirjoittamisesta tulee kuluneeksi 10-vuotta. Onneksi aihe on historiallinen, eikä nykyajassa, muutenhan tarina vanhenisi ennen kuin valmistuu.

Välillä kirjoitin romantiikkaa, ja selitin etten ehdi kirjoittaa "vakavempaa" lajityyppiä. Välillä jätin kirjoittamisen kokonaan, ja kokeilin elää kirjoittamatta. Ei sekään mukavalta tuntunut.

Tartu härkää sarvista. 


Olen päättänyt, että kun vien tuota historiallista tarinaa, sivun verran päivässä eteenpäin, vuoden kuluttua minulla on 365 sivua valmiina. Sivun kirjoittamiseen ei paljoa aikaa kulu, joten kaikki selitykset voi tuon osalta unohtaa.

Kirjan ääriviivat


Kirjoitan kirjan vuodessa. Aloitan sillä että, kirjaan ylös kussakin luvussa tapahtuvat asiat ja sen mistä tarina alkaa, mihin se päättyy ja miten henkilöt kasvavat tarinan kuluessa.

Jotta suunnittelu on hauskaa, lupaan itselleni että saan seikkailla netin syövereissä rajattomasti yhden päivän ajan. Ei viikon, ei kuukauden, vaan yhden päivän ajan, herättelen muistoista niitä taustoja, joita aiemmin kirjaa varten olen mieleeni kasannut.

Kohderyhmä ja ihannelukija


Kuka on lukijani? Kuka ostaa tai lainaa kirjan? Kenelle kirjoitan? 

Vaikka haluaisi kirjoittaa laajalle kohderyhmälle, miehille, naisille, nuorille ja vanhoille, kannattaa poimia kohderyhmästä yksi henkilö, keksitty tai todellinen, jolle alkaa tarinaa kertoa. Ihannelukija auttaa kirjoittamaan intensiivisemmin, henkilökohtaisemmin ja välttämään liian laveita yleistyksiä. Kaikkia ei voi miellyttää, joten on parempi valita yksi, jota haluaa miellyttää ja unohtaa ne joiden tietää olevan kohdenryhmän ulkopuolella. 

Onko tarina hyvä ja kantava, kiinnostaako se ketään?


Hyvä tarina löytää aina lukijansa, mutta kukaan ei voi etukäteen sanoa, onko kirja hyvä vai huono. Ensin se pitää kirjoittaa. Kirjoittaessa riski siitä, että viimeiselle sivulle päästessään, on kirjoittanut huonon tarinan, on suuri. 

Lohduttavaa on, että jos tarinan aihe on hyvä, jos idea tai näkökulma on tuore, tai erilainen, tarinaa voi ja kannattaa muokata useamman kerran, jotta siitä tulee paras mahdollinen.

Ensimmäinen versio on kuin pala hiiltä. Siinä on kaikki timantin ainekset, muttei se timantilta näytä. Se täytyy puristaa lukemattomien mankeleiden läpi, ennen kuin se alkaa muistuttaa timanttia, sen jälkeen sitä pitää vielä hioa hyvä tovi, jotta se häikäisee vastaanottajan. 

Kävelyn ihme


Kävely on vuosia ollut se tapa, jolla saan ajatukset loogisimpaan järjestykseen. Vuorotahtinen jalkojen siirto, veri kiertää ja ajatukset kehittyvät. Lukaise tekstin pätkä jota työstät ja lähde kävelemään, ei mitään hikilenkkiä vaan reipasta kävelyä. Tarina kehittyy itsestään, palatessa on ehkä kolme eri vaihtoehtoa, kuinka lähteä tarinaa jatkamaan.

Lue joka ilta, edes vähän


Jotta voi kirjoittaa pitää lukea. Ei välttämättä paksuja romaaneja. Kausina kun kirjoitan paljon, en juuri lue romaaneja, luen elämänkertoja tai novelleja, lyhyitä tarinoita, runoja, jotain joka elähdyttää, muttei vaadi pitkäjännitteistä paneutumista.



Julkaiseminen

Vuoden kuluttua kun kirjani on valmis. En taida lähettää sitä kuuteen suureen kustantamoon. Olen alkanut vähitellen taipua omakustanteen puolelle. Ei siksi etten arvostaisi suuria kustantamoita, vaan ihan yksinkertaisesti siksi, että niiltä vastauksen saaminen kestää puolikin vuotta, mutta tähän asiaan ehdin paneutua, kun tarinani on valmis. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti