20.7.2016

Rikos vai rangaistus

Aloitin Sinut minä tahdon, otsakkeen alla bloggaamisen vuonna 2006. Aika kerii keräänsä tiheämmin, mitä paksummaksi vuodet käyvät. Tuolloin olin naiivi ja arka nainen, kirjoitin romantiikkaa, uneksin suuria ja pelkäsin pieniä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin uneksin enää pieniä ja pelkään suuria, kuten lasten pärjäämistä elämän tyrskyissä, tai yhteiskunnan eriarvoistumista. 


Onko mikään muu muuttunut näinä vuosina?

Kaikki.

Vähintään kolmesti.

Elämä on kummallinen matka, välillä tuntuu että juoksee nopeutetun elokuvan kulisseissa, toisinaan aika pysähtyy niin, että yhteen hengenvetoon voisi kirjoittaa kokonaisen elämäntarinan.

Minun tarinani on puolimatkassa. Kymmenen vuotta sitten karsastin sanaa keski-ikäinen, nyt sana kuvaa pelkästään sitä mitä olen, keski-ikäinen.

Onko rikos vai rangaistus, etten ole kirjoittanut vuosiin, muuten kuin tuskastuneena itseeni ja siihen, etten enää kirjoita intohimoisesti. Joskus luulin etten voisi elää ilman kirjoittamista. Nyt tiedän, että voin. Voin mainiosti, vaikken kirjoita. Mutta joku sisälläni on, kuin paarman purema, joka vaatii raapimaan. Kirjoittaminen on kuin pureman jättämä kutina, se on minussa, häiritsee, ei jätä rauhaan ja palaa aina uudestaan, juuri kun luulin sielun rauhoittuneen. 



Tervetuloa mukaan matkalle, jonka pituutta kukaan ei tiedä. Matkalle jossa risteyksiä on enemmän kuin suoria taipaleita, jossa metsät ovat tummia ja uhkaavia, mutta niin kiinnostavia, että polulta tulee taatusti poikettua.      
                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti