11.11.2017

Kohta on taas joulukuu

Ja uuden joulukalenterin aika. Ajatuksia on ja osa tarinoista vienolla nupulla... ensimmäinen päivä joulukuuta se taas alkaa, Romantikon Joulukalenteri. He, jotka eivät jaksa odottaa, voivat lukea viime vuoden kalenterin tarinoita ja kertoa, onko tarinoissa ehkä joku, johon kaipaisi jatko-osaa.

Oikein mukavaa Joulun odotusta meille kaikille.

Satu

9.9.2017

Hiljaisuudesta takaisin

En minä huomannut, että kirjoittaminen jäi, kevät vain tuli ja elämä sieppasi mukaansa. Olen kyllä kirjoitellut välillä jotain pientä, mutta kesä on aikaa, jolloin en ehdi tai tahdo, tai muiden selitysten turvin olen vain kirjoittamatta.

Elämä huojahtelee hurjaa vauhtia kohti syksyä. Vähitellen asettaudun koneen ääreen ja naputtelen tarinoita. Sillä välin kun odottelen inspiraatiota (jota on turha odottaa, se tulee kun istuu koneelle ja kirjoittaa), tutkin historiaa.

Olen aina rakastanut historiaa, ehkä pitäisi kirjoittaa historiallinen romaani. Muutakin mukavaa mielenpäällä on tulevan talven varalle, mutta aika näyttää toteutuvatko nuo suunnitelmat ja missä muodossa.





10.4.2017

Editointia editointia

Puolivälin yli, väkisin vääntäen. Miksi kirjoittaessa tulee aina kohta, kun tekisi mieli vain unohtaa koko kirjoittaminen, poistaa tekstiin liittyvät tiedostot koneelta ja leikkiä, ettei koskaan aloittanutkaan.

Olen siis jumissa, ollut jo useamman päivän. Hakkaan päätäni seinään, olen tyytymätön kaikkeen mitä kirjoitan, näen kokonaiskuvan, mutta kirjoittaessa se karkaa ja saan aikaan pelkkiä plaa plaa lillukanvarsia.

Kokonainen kirja on vaikea hallita yksikkönä, pitäisi jakaa pienempiin osiin. Keskittyä lukuihin, koko kirjan sijaan. Päättää mistä luku alkaa, mihin loppuu ja mitä HALUAN luvussa tapahtuvan. Ja kirjoittaa asiat tekstiksi.

Kun istun koneelle, näen pelkkää tyhjää. Vaikka olisin kirjoittanut listan asioista, jotka haluan liittää tekstiin, pää humisee kuin lehdetön metsä kevättuulessa.

Pelkään laittaa tekstiä sivuun. Tiedän että se on käynyt liian tutuksi ja osa sen huonommuutta johtuu tuosta tuttuudesta, mutta jos nyt siirrän tekstin hautumaan, en palaa sen ääreen ehkä koskaan. Koneeni on täynnä hienoja alkuja, mutta vähemmän upeita ehyitä ja kokonaisia tarinoita.

Joten jatkan pakertamista, vaikka ryppy kulmien välissä syvenee, ahdistaa ja turhauttaa. Pelottaa, saanko kasaan kokonaista tarinaa. Kannesta kanteen kirjoitettua kirjaa.

Jotain hyötyä näistä päivistä on, sain suorittua melko ison rankaläjän tulevaa haketusta varten. Fyysinen raskas työ tässä kohtaa tuntuu lohdulliselta, jos en saa kirjoitettua, saan sentään aikaan edes jotain.

Rankaläjän oikomisen lisäksi olen kuljeskellut tonttia edes takas ja ympäri. Pihasuunnitelma alkaa hahmottua. Olen sekä innoissani, että peloissani senkin suhteen. Kun aloittaa jotain suurta, on hyvin epävarmaa saako suunnitelman toteutettua, sellaisena kuin halusi. Ehkä tuon vuoksi, en ole koskaan aloittanut mitään kovin suurta ja elämäni on ollut varsin pientä.






23.3.2017

Kirjansidonta

Tällainen päiväkirjasta tuli. Kannet ja kirjan sivut värjäsin kahvilla. Kansikuva tulosteen väritin geelikynillä.

 

Etulehdelle halusin kompassin ja pääskyn, koska niillä on merkitystä itse kirjassa. 

Tämän aukeaman näin unessa täysin selkeänä. Koska kaupassa oli vain muumikiiltokuvia, täytyi ruusun kuva värkätä itse. Sivut ovat kahvilla värjättyä tulostupaperia, johon tulostin ensin viivat. 

Muutamia muita kauniita kuvia tein ihan vain omaksi ilokseni.

Seuraava vaihe on täyttää päiväkirja, päähenkilön ajatuksilla. Nyt yritän päättää ja lopullisesti lukkoon lyödä, mistä ja mihin vuoden aikaan tapahtumat saavat alkunsa ja mikä on viimeisen merkinnän päivämäärä.

Mukavaa alkavaa viikonloppua, myrskyn keskeltä. - Satu


21.3.2017

Tiedätkö tunteen

   Kun herää keskellä yötä, eikä uni enää tule. Tarinan hahmot alkavat huudella korviin, "ei sitä noin pitänyt kertoa, vaan näin." Ensin yrittää kääntää kylkeä, tyynyn vilpoista puolta. Ja lopulta, kun ei ole vuoteen vieressä kynää ja vihkoa antaa periksi ja antautuu kuuntelemaan, mitä heillä on kerrottavaa.

- Minä en asu siellä, vaan täällä, tällaisessa asunnossa, seuraa minua.
   Ja minä seuraan, katselen ympärilleni ja nyökkäilen, niin juuri. Tämän takia hän halusi että näen asunnon.

   Viime yönä, koko tarina henkilöitä lukuun ottamatta heitti melkoista kuperkeikkaa. Viideltä nousin, keitin kupin kaakaota ja tein sämpylän, kirjoitin ylös kaiken, mikä oli päässäni pari edellistä tuntia pyörinyt. Sen jälkeen menin vielä vuoteeseen, kirjoitin puolituntia ajatuksiin ilmestyviä kuvia, ennen kuin sain heiltä viimein luvan nukahtaa.

   Kun heräsin tiesin mitä minun täytyy tehdä, kirjoittamisen lisäksi. Näin hyvin selkeän kuvan unessa. Päiväkirjan, päähenkilöni päiväkirjan. Tiedän etten löytäisi sopivaa kirjaa viikossa tai kahdessa, joten se on tehtävä itse. Onneksi olen muinoin käynyt käsi-ja taideteollisuuden joten kirjan sidonta onnistuu.



Nyt siis sidon päiväkirjan, ja täytän sen päähenkilöni ajatuksilla, muistoilla ja toiveilla. 

Joskus kirjallinen työ, on kaikkea muuta kun kirjoittamista.